maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kun kaikki on valmista

Vihdoin remontti on valmis ja lopputulos nähtävillä. Parhaitenhan sen näkee kuvista, joten tässä niitä! Klikkaamalla tästä pääset vertailemaan lopputulosta Ennen-kuviin.


Ensimmäisenä esittelyssä alakerran eteinen. Innostuin myös hieman järjestelemään ulko-oven yhteydessä olevaa terassia. 


Kuvassa siis naulakko, sekä uusi kuramatto, jonka päällä on vanha kivikuvioinen matto. 



Eri perspektiivistä näkymää rappusista. Uudet verhot, joiden kanssa samaa kuosia tyynyissä yläkerrassa, sekä uusi lamppu, jossa samaa kuviota kuin aulan pallolampussa. 


Yläkerran aulan "pääjuttu" eli arkkupöytä ja uuden valkoisen pinnan saaneet tuolit. Pallolamppu on uusvanha. Se on otettu alakerrasta jonne ostettiin uusi, parempi.


Toisesta kulmasta kuvattu yläkerran aulaa, sekä tarkemmin korituoli.


Alimmaisessa kuvassa tv-taso, jota voi käyttää tietenkin muuhunkin laskutasona. Tämä sijaitsee syvennyksessä. Ylemmässä kuvassa oikealla kuva suoraan rappusten päästä nurkkauksesta.

Tässä vielä taulut ripustettuna. 


Sekä uusi, hieman edustavampi valaisin. Muistatko vielä tämän vanhan? 

Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, ja niin myös asikkaanani olleet vanhempani. Tila on raikas ja rauhallinen, mutta siinä on omat pienet vivahteensa. Kahta tilaa yhdistävät pienet yksityiskohdat, kuten samat kuosit verhoissa ja tyynyissä sekä lampuissa. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti